Kymmenen päivää munkkina

Tätä melko epäsäännöllistä ja kovin viivästynyttä bloginpitoani seuranneet varmaan jo arvaavatkin, miten tässä kirjoittelussa tullee käymään. Nimittäin kun minulla on nyt enää alle kaksi kuukautta Intiaa jäljellä ja nykymalliset, kronologisesti etenevät viestini ovat neljä-viisi kuukautta myöhässä, niin eihän tästä muutoksitta oikein mitään tule. Tämä postaus nyt sitten aloittaa uuden kauden, rikkomalla aiemman matkakohdekohtaisen selostelun (eipä tämän ollut tarkoitus mikään matkaopas ollakaan), koska onhan kyse ajankohtaisemmasta ja mielenkiintoisemmastakin aiheesta. Koittanen jollain tavalla vielä kiriä kiinni myös kiinnostavimmat matkajutut, mutten ehkä samalla säntillisyydellä kuin aiemmat, sillä kohteita on runsaan matkailun jälkeen rästissä aivan liikaa. Mutta, nyt siis tämän viestin aiheeseen.

Intiassa asuessaan ja paljon matkaillessaan tulee väkisinkin tutustuneeksi kaikenlaiseen hengelliseen maailmankatsomukseen ja elämänmenoon, kun uskontoja riittää joka lähtöön ja väki on keskimäärin aika omistautuvaa uskontojensa lukuisille jumalille ja rituaaleille. Tästä huolimatta, eihän tämä kokemus ole täysi, ellei kertaalleen käy itse syventymässä johonkin näistä aiheista oikean gurun johdattamana! ;) Vipassanasta kuulin ensi kertaa irlantilaismatkaaja Aaronilta, johon Kolkatassa tutustuin; hän oli tuolloin paria viikkoa myöhemmin aikeissa osallistua kurssille Bodh Gayassa. Tämä mahdollisuus jäi hautumaan mieleeni ja kuultuani sitten myös jälkikäteen häneltä näistä kokemuksista, päätin joitain kuukausia myöhemmin itse osallistua vastaavalle kymmenen päivän kurssille Chennaissa, mikä sattui sopimaan muihin suunnitelmiini mainiosti.

Paikan näyttävin rakennus, jossa yksityiset meditaatiokopperot sijaitsevat,
alaosan kaaret ovat niiden kattoja. Itse tulin niissä olleeksi aika vähän, koska
ilmanlaatu haiskahti aika huonolta ja keskittyminen oli helpompaa hallissa.

...

Durga Puja Kolkatassa

Aloitin tämänkertaisen reissuni siis Kolkatasta (ent. Calcutta) sieltä kotoisin olevien kurssikavereiden suosituksesta, mainostivat erityisen hyväksi paikaksi Durga Puja -juhlapyhien aikaan. Pääasia tuolla käynnilläni lopulta olikin sitten juhlaan kuuluvilla upeilla, keskenään kilpailevilla puja pandaleilla kiertely ja juhlatunnelmasta nauttiminen - vaikka eräs sykloni pyrkikin sitä hieman latistamaan. Avuksi ja seuraksi näille kiertelyille löytyi hotellini läheisellä Sudder streetillä asustava Shown (alla kuvassa etummaisena) kavereineen, ja pari muuta matkailijaa, kuten irlantilainen Aaron (kuvassa se vaalea, yllättäen).

Kaupungin nähtävyyksiä ei tullut Durga Pujan ansiosta juurikaan kierreltyä, mutta pääkohteita sai saapumispäivän kävelylenkillä jossain määrin kartoitettua. Näitä siis mm. kuningatar Victorian muistomerkki, pyhän Paavalin katedraali, Park street, keskuspuisto jonka nimeä en nyt muista, ja Howrahin päärautatieaseman kylkeen johtava silta.

Victoria memorial. Näyttävä muistomerkki, jota ympäröi suuri aidattu puistoalue.
Peremmälllä en tullut käyneeksi, kun tuolla kertaa sulkemisaika oli käsillä ja
myöhemmät päivät menivät muissa merkeissä.

Howrahin silta. Kolkatalle leimallisesti kadut täyttyvät näistä keltaisista
Hindustan Ambassador -takseista, mikä länsimaalaisen silmin toi
kaupunkiin hauskaa retrotunnelmaa.

Kolkatasta löytyy myös Intian kaupungeille
epätyypillisesti suuri keskuspuisto.

lisää kuvia:

Tutkimusmatka 2: Länsi-Bengalista Kashmiriin

Pahoittelut jälleen pitkästä hiljaiselosta, matkustelut ja koulukiireet eivät jättäneet tarpeeksi aikaa matkakuvien tai muun tapahtuneen läpi käymiseen ja tänne kirjoitteluun. Nyt olisi kuitenkin vuorossa toisen, kolmen viikon mittaisen seikkailuni kuvia parin kuukauden takaa, toteutuneena reittinä Kolkata - Darjeeling - Varanasi - Chandigarh - Shimla - Dharamsala - Jammu - Srinagar (reitti kartalla). Monipuolinen valikoima kaupunkeja itärannikolta pohjoisosiin siis, kokemuksien kirjoon mahtui muun muassa viileää syystalvista vuoristoa teeviljelmineen, Hindujen pyhiä paikkoja sekä modernistista kokeellista kaupunkisuunnittelua. Pituutta matkalle tuli noin 3300 km (tietenkin laskematta lentoja Bangaloresta ja takaisin), eli jälkikäteen ajateltuna aika hullu suunnitelmahan tuo oli; siitä huolimatta tekisin kyllä uudestaankin, niin antoisa se samalla oli.

Noihin kolmeen viikkoon mahtui kaksi Hindujen suurta juhlaa, Dasara ja Diwali, joiden ansiosta tämä kolmeviikkoinen loma minulle olikin mahdollinen (järjestelin kurssiasiani niin, etten joutunut välillä palaamaan Bangaloreen). Dasaraan kuuluva Durga Puja -juhla olikin pääsyy, minkä perusteella päätin lähteä tänä ajankohtana jälleen pohjoiseen ja aloittaa matkani Kolkatasta. Harkitsin aloittavani matkan keskimäärin kolmikymmentuntisella junamatkalla Intian halki, mutta oltuani liian myöhään liikkeellä saadakseni lippuja (täkäläiset varaavat junat täyteen parin kuukauden ennakolla, aiheuttaen pitkiä mutta virtaavia jonotuslistoja), päädyin kuitenkin ottamaan parituntisen lennon. Ehkäpä hyvä niin, junailemaan ehti myöhemminkin aivan riittämiin.

Poisjääneistä kohteista eniten kaipaamaan jäin Kashmirin viereistä Ladakhin aluetta ja sen pääkaupunkia Lehiä, jonne menossa ei vain tuohon vuodenaikaan olisi ollut järkeä. Ensiksi siitä syystä, että sinne johtavat pari vuoristotietä ovat lumilta auki vain kolmisen kuukautta vuodessa, toukokuusta heinäkuuhun; toiseksi, tämä aiheuttaa sinne niin kuolleen sesongin muuna aikana, ettei sinne kannata lentääkään. Ja kuten Kashmirissakin totesin, onhan tuo seutu vieläkin kauniimpaa kesäaikaan. Joutunen ehkä menemään joskus myöhemmin uudemman kerran... ; )

Ensimmäisen jakson koulutouhuja

Tähän väliin pieni katsaus siihen, mitä tähän mennessä on tullut koulussa puuhailtua. Kouluhan on Srishti school of Art, Design and Technology, ellen ole sitä vielä maininnut. Kurssijaon ja aikataulutuksen systeemi on täällä hieman Suomessa totutusta poikkeava, mutta hyvin toimiva ja kurssivalinnoissa joustava (näin toimiva organisointi on aika poikkeuksellista Intiassa): ma-ti on omistettu core course -luokitelluille puolentoista viikon lyhytkursseille, ke aamupäivällä on studio ja iltapäivällä liberal arts, ja torstaista lauantaihin kurssityyppi on project. En nyt ala nimiä kääntämään, koska joka tapauksessa ne ovat paikoin hieman harhaanjohtavia. Kouluviikko on siis kuusipäiväinen ja alkuviikon lyhytkursseja lukuunottamatta kurssit kestävät koko jakson, mikä nyt oli heinäkuun lopulta lokakuun loppuun. Jakson keskellä oli myös kahden viikon työpajakurssirupeama, joka keskeytti hetkellisesti muut kurssit - itse käytin tämän jakson koulunkäynnin sijaan matkailuun. ;)

^ Tämän näköisellä kampuksella pääasiassa puuhailen (tosin yleensä siellä on ihmisiäkin).

kuvat ja lisää kursseista:

Kirja: Holy Cow, and other Indian stories

Tulin tuossa (myöhemmän) matkustelun ohessa lukeneeksi tämän Jaipurista, jonkin nähtävyyden postikortti / Intiakirjamyymälästä, mukaan tarttuneen kirjasen loppuun ja ajattelin parilla sanalla senkin esitellä. Kovin perusteellinen se ei ole, mutta runsaasti kuvitettuna ja viihdyttävän kevyenä luettavana se on hyvä "ensiaskel" Intian omituisuuksiin tutustumisesta kiinnostuneille. Eri tarinoita (joskin tosiaan hyvin tiiviiksi karsittuja) on runsaasti ja laajalla otannalla, joten yleiskuva tämän maan monisäikeisestä menosta muodostuu hyvin. Näytti löytyvän myös ainakin Suomalaisen nettikaupasta, mutta suomennetun version olemassaolosta en tiedä.

Rajasthan: Udaipur

Udaipur on kaunis ja aiempiin nähden vehreäympäristöinen kaupunki, joka levittäytyy kahden järven ympärille. Tunnettu se on muun muassa näkyvyydestään vanhan Bond-elokuvan, Octopussyn tapahtumapaikkana - mistä kyllä kaupungissa otettiin edelleen paljon irti, monet hotellit pyörittivät filmiä ravintoloissaan joka ilta yhä uudestaan ja uudestaan. Täällä tulin jälleen löytäneeksi harvinaisen mukavan hotellin (Nayee Haveli) hyvällä kattoterassilla ja ravintolalla, tosin saapuessani kaupunkiin kolmelta aamuyöllä heidän respansa oli mennyt jo nukkumaan ja jouduin menemään naapurihotelliin ensimmäiseksi yöksi. Tämä myös olikin viimeisen kaupungin kunniaksi hieman aiempia parempi ja kalliimpi (n. 7€/yö), minkä ansiosta mm. kylpyhuone ja lakanat olivat puhtaat ja huoneen päädyssä oli suurista ikkunoista näkymää järvelle (moniin halvempiin verraten oli plussaa, että ylipäätään on ikkunoita).

Nuo järvet, ainakin keskeisempi Pichola, ovat yksi paikan päänähtävyyksistä, ja niille järjestetään veneajeluita paristakin paikkaa. Halvalla pääsee, jos tällaiselle kierrokselle lähtee Lal Ghatin laiturilta, kuten itse tein. Tämä kiertää järven ympäri pysähtymättä mihinkään, näyttäen kaupungin vesiltä käsin ja järven palatsit lähietäisyydeltä. Nämä ovat Taj Lake Palace, eli luksushotelli, johon ilmeisesti pääsevät vain asiakkaat, sekä Jag Mandir, johon ilmeisesti pääsee lautalla Bansi Ghatista tai kaupunginpalatsin noin viisi kertaa kalliimman veneajelun ottamalla (molemmat näistä olivat olennaisia paikkoja mainitun Bondin kuvauksissa). Tuo kaupunginpalatsi on myös maininnan arvoinen nähtävyys komeine tiloineen ja historiallisine kokoelmineen. Lisäksi kaupungin kyljessä olisi ollut kaksi kukkulaa, joita olisi voinut käydä katsomassa esim. Pushkarissa tekemälläni tavalla, auringonnousun tai laskun aikaan. Olin lähtöaamulleni ajatellut mennä länsipuolella olevalle linnoitukselle ja palatsille, mutta kuulin että paikat ovat siihen aikaan suljetut ja enemmänkin suositellut auringon laskun katseluun. Kaakkoispuolella olevan kukkulan Karni Mata -temppeli olisi ollut ehkä tähän aamureippailuun sopiva, mutta jäi sitten sekin lopulta tekemättä, sen verran väsynyt aloin tämän kahden viikon intensiivimatkailun päätteeksi olla.

Kaupunginpalatsi järveltä käsin.
(kuva: Wikimedia Commons)

Kuvia ei nyt siis sattuneesta syystä toistaiseksi ole, joten visuaaliseen lisätietoon voitte vaikka klikkailla noita linkkejä tai katsoa sen Octopussyn. ;)


Päivitys:
Eipä kannata niitä kuvia odotellakaan - kovalevyn tietojen takaisin tähän maailmaan taikominen olisi maksanut noin 500€, jolloin totesin etteivät parin kaupungin matkakuvat taida olla ihan sen arvoisia...  :(

Rajasthan: Jaisalmer

Jaisalmeriin illan pimeydessä pitkän bussimatkan jälkeen saapuessa, minulle tuli heti jostain sellainen olo, että tästä paikasta tulen pitämään. Hieno ja aiemmista erottuva paikka se kyllä olikin. Kuten Intiassa muutenkin on yleistä, rakentaminen tapahtuu pääsääntöisesti muuraamalla ja apuna laasteihin ja joskus harkkoihinkin käytetään paikallista hiekkaa. Tässä tapauksessa tavallisen punertavuuden sijaan koko kaupunki on sitä ympäröivän aavikon sävyinen, kun ei rakennuksia juuri maalailtukaan, kuten muualla tehdään hyvinkin räikeästi. Lisäksi kaupunki erottuu aiemmista siinä, että tässä tapauksessa linnoituksen muurien sisällä asutaan yhä. Halpa hotellimmekin sijaitsi sen ulkomuurilla, antaen loistavat näkymät alle levittyvään kaupunkiin. Muurien sisäpuoli oli rakennettu tiiviisti ja kapeat kadut mutkittelivat siellä kuin labyrintissa, paljastaen kulmien takaa niin hotelleita ja turistikojuja, kuin rikkaasti veistoksilla koristeltuja temppeleitä ja muita loistokkaita rakennelmia. Nähtävyyksiä sieltä sinänsä ei ole erityisemmin esiin nostaa; temppelit ja palatsit olivat kyllä komeita, mutta mielestäni parasta kaupungissa oli sen yleinen tunnelma ja yksisävyinen veistoksellisuus.

Näkymä linnoituksen muurilta.

Täällä myös päätin sen verran lähteä järjestettyyn turistitoimintaan mukaan, että ilmoittauduin hotellin kautta yhden yön kamelisafarille aavikolle (jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin varmaan vähän kilpailuttanut ja katsellut muiden järjestäjien paketteja). Muissakin kaupungeissa niitä oli turisteille tarjolla, mutta arvelin tämän paikan parhaimmaksi tuon elämyksen kokemiseen. Suomalainen kun olen, ja riittävän pitkään Intian melskeessä kahlannut, valitsin vaihtoehdoista sen, missä olisi eniten rauhaa ja vähiten turisteille oheistoiminnan tyrkytystä. Lähtö oli seuraavana päivänä puoliltapäivin, alkaen jeeppimatkalla n. 100km päähän rauhallisemmille seuduille, mistä sitten hypättiin kamelien selkään muutaman tunnin tallustelulle tieltä pois. Matkassa oli lisäkseni vain kaksi kameliratsastajamiestä ja -poika kameleineen, sekä mielenkiintoinen amerikkalais-saksalainen matkaajapariskunta - molemmat olivat päättäneet jättää kaiken hetkeksi sivuun ja lähteä matkailemaan, tavanneet jossain päin maapalloa ja jatkaneet siitä lähtien yhdessä kiertelyä. Mies rakensi aiemmin työkseen satelliitteja. Leiriytymispaikalle saavuttuamme - josta Pakistaniin oli kuulemma enää 45km - "kuskit" laittoivat paikallista ruokaa illalliseksi ja yösijat pedattiin hiekalle, taivasalle. Valitsemani safaripaketti oli kyllä sitä, mitä luvattiin; yö oli vilpoinen ja hiljainen, tähtitaivas kirkas. Paksut viltit pitivät lämpiminä, mutta onneksi olin ottanut huivin mukaan, millä sain suojattuani pääni yöksi kaikelta siltä hiekalta, mitä pienikin tuuli puhalsi joka paikkaan.

Kuten aiemmin matkalta palattuani kerroin, koneeni kovalevy päätti irtisanoutua kaikki kuvat vastaanotettuaan, mistä syystä ainakaan toistaiseksi (levy on paraikaa Bangaloressa ammattilaisten käsissä pelastusyritystä varten)* minulla ei valitettavasti ole Jaisalmerista muita kuvia, kuin mitä olin sattunut kännykällä ottamaan. Udaipurista ei ollut sitten niitäkään. Näitä ennen olin onneksi ottanut varmuuskopioita jo matkan päällä, jos vaikka jotain tulisi varastetuksi.

* ks. päivitys Udaipurin kuvista

Lisää kuvia:

Rajasthan: Jodhpur

Jodhpuriin saavuin muutaman tunnin bussiajelulla, aikomuksena viettää siellä vain pari yötä. Marc kertoi tulevansa Pushkarista perässä päivää myöhemmin. Koska hänellä ei ollut puhelinta Intiassa, sovimme että jos hotellinomistajamme suosittelema kaverinsa hotelli Jodhpurissa on hyvä, tapaamme siellä - reittisuunnitelmamme kun joka tapauksessa sattuivat olemaan hyvin samanlaiset. Olihan se: halvat (olisiko ollut jotakuinkin 300rs) siistit huoneet, rento kattoterassi ja hyvät ruuat. Omistaja Imran oli harvinaisen mukava ja luotettavan tuntuinen kaveri (tämä on siis suuri tunnustus Intiassa, jossa varsinkin valkoisena turistina saa huomata, ettei kehenkään oikein voi lopulta luottaa). Budjettihotellina peukut siis Baba Havelille.

Kaupungissa ei sinänsä hirveästi tekemistä ja näkemistä tuntunut olevan, joten pari päivää oli riittävästi (tosin oli mm. joitain kehuttuja kokkauskursseja turisteille, joihin olisin ehkä halunnut ehtiä ;). Lähinnä kaupungilla on muiden alueen kaupunkien tapaan linnoitus - joka oli sinänsä mielenkiintoinen, ellei ole jo matkatessa hieman kyllästynyt vierailemaan sellaisissa kerta toisensa jälkeen - ja kellotornia ympäröivä torialue. Sieltä löytääkin sitten kankaita, huiveja ym. sekä mausteita, mistä Jodhpur on ilmeisesti tunnettu. Lisäksi hintataso vaikutti olevan selkeästi näitä edellisiä kaupunkeja alhaisempi, joten shoppailupaikaksi se on ihan oivallinen kaupunki.

Neljäsosa mainitusta, ristinmallisesta torista; kuva otettu kellotornin tasanteelta.

Tätä herraa nähtävästi kiinnosti lähinnä rannekorujen myynti.

Lisää kuvia:

Rajasthan: Pushkar

Pushkar on pieni ja hyvin vanha, hindujen pyhä kaupunki, muutaman tunnin bussimatkan päässä Jaipurista (junakin toki kulkee). Paikka on pienten vuorten ympäröimä ja bussi pitääkin vaihtaa läheisessä Ajmerin kaupungissa tänne päästäkseen. Siellä bussiasemalla tapasinkin neljä muuta matkustelijaa (joista vain kaksi matkasi yhdessä), joiden kanssa tulin odotellessa jutelleeksi. Lopulta ranskalaisen Marcin kanssa päädyimme ottamaan yhteisen majoituksenkin hinnan puolittaaksemme, hän osoittautuikin oikein mukavaksi kaveriksi (ja ranskalaiseksi englannintaitonsakin oli poikkeuksellisen hyvää ;). Koko tämä valkoinen kaupunki kietoutuu fyysisesti pienen järven, toiminnallisesti pyhiinvaellusten ja turismin ympärille - erikoistapauksena kuuluisat kamelimessut, joiden aikaan kuulemma puoli Intiaa sinne pakkautuu. En kuitenkaan onnekseni ja epäonnekseni ollut sellaisena sesonkina liikkeellä.

Lammella suoritetaan täyttä päivää kaikenlaisia rituaalitoimituksia ja kukkien heittelyä uhrilahjoina, mihin meidätkin saatiin lopulta "pyhien miesten" opastuksella uteliaisuudesta vedettyä. Palkkiona tästä saa tilakin otsaan ja narun ranteeseen, joka kuulemma toimii passina kaikkiin paikan temppeleihin; tämän tarpeellisuudesta en menisi takuuseen, mutta paikalliset tuntuivat sen olemassaoloa ainakin arvostavan. Tämän päätteeksi kuitenkin nämä pyhät herrat vaativat lahjoituksia hyväntekeväisyyteen (mikä kannattaa antaa mieluummin läheiseen keräyslaatikkoon, jos niin haluaa), ja tämän jälkeen erikseen tipiksi itselleen. Näihin vieläpä ehdotetaan aivan yliampuvia summia, joita muka paikallisetkin antavat, tyyliin 4000 rupiasta ylöspäin (~50€). Rituaali saattaa olla ihan ns. tottakin, mutta sen sivussa uskonnon nojalla tehdään todella röyhkeää turistinhuijausbisnestä. Tämä oli hyvin pettymyksellinen asia huomata, ja se valitettavasti osoittautui myöhemmin yleiseksikin riesaksi turistipitoisilla temppelialueilla.

Päämarkkinakatua, joka kiertää järveä. Ei siellä pääsääntöisesti ihan näin
rauhallista ollut, vaikkakin tuohon aikaan vuodesta on helpompaa.

Lisää kuvia:

Rajasthan: Jaipur

Jaipuriin saavuin Agrasta aikaisella aamujunalla, jotten haaskaisi aikaa istumalla junassa päivän parhaaseen aikaan. Matka taisi olla noin 5-10 am (täällä käytetään 12h kelloa), ja sujui aikalailla ongelmitta. Edellisestä siirtymästä oppineena käytin tällä kertaa kännykkäni gps-karttaa ja muilta kyselyä varmistaakseni, että osaan jäädä ajoissa pois. Jaipurissa heti junasta astuttuani tietenkin perinteiseen tapaan riksakuskit tulivat kilpaa tarjoamaan apuaan hotellille löytääkseni, ja tällaiseen tarjoukseen tartuinkin. Nuo kyydit ovat sen verran halpoja, ettei maksa vaivaa alkaa kävellen seikkailemaan oudossa kaupungissa kaikkien kantamusten kanssa. Tällä kertaa kuitenkin satuin kohtaamaan tavallista mukavamman ja hyvää englantia puhuvan kuskin, joka matkan aikana myös esitteli vihkoansa täynnä yltiöpositiivista palautetta muilta matkaajilta ympäri maailmaa. Kaveri nimittäin tarjoutui myös oppaaksi kaupungin esittelyyn, mikä sinänsä lyhyillä parin päivän käynneillä on kieltämättä kätevää, kun kuskiakin tarvitaan usein. Yleensä haluan olla tällaisista sopimuksista vapaa, mutta ajattelin nyt tällä kertaa antaa Mohammadille mahdollisuuden.

En oikeastaan ole ihan varma, mikä monista luokista tämä lopulta oli.
Ei ainakaan myöhemmin suosimani yleinen ja halpa sleeper, ehkä hieman "parempi".

Jälkikäteen ajatellen mielipiteeni tuosta ratkaisusta ovat ristiriitaiset, mutta hyvä kokemus se oli. Mohammad - jonka samannimiseksi esittäytyneen pikkuveljen kanssa ajelin pari seuraavaa päivää - tuli vieneeksi minua niin tavallisille nähtävyyksille, kuin epätyypillisempiin ja vähemmän turistisiin, mielenkiintoisiin paikkoihin. Velipoika oli nuori ja rento kaveri, jonka kanssa myös parit oluset tuli otettua, ja joka jopa kutsui minut pariin kertaan kotiinsa illallistamaan perheensä kanssa. Niin ja yhtenä päivänä seuraksi riksakuskikaverinsa häihin n. 100km päähän, muslimivaltaiseen pikkukylään Sikarin lähistöllä. Tämän menon varjolla kylläkin osa päänähtävyyksistä jäi ajanpuutteessa näkemättä, mutta kyllä siihen kohteissa juoksenteluun alkoikin nopeasti kyllästymään.

"Vaaleanpunainen kaupunki" -nimitys lienee hieman harhaanjohtava, ottaen
huomioon, että alueen väri on enemmänkin oranssi, ja sekin vain eturivissä..  

Lisää kuvia:

Agra ja Fatehpur Sikri (Uttar Pradesh)

Noniin, ehkä nyt on hiljalleen aika saada niitä matkakuvia tänne, alkaa nimittäin seuraava kolmeviikkoinen matkailumahdollisuuskin jo lähestyä... Ensimmäinen kohteenihan oli Agra, kaupunki joka on tunnettu lähinnä Taj Mahalista. Tuo loistelias mogulin vaimon hauta oli kyllä pramea ilmestys - vaikkakin läheltä nähtynä yllättävän pieni, komea lähestyminen porttien ja puistojen läpi kun korostaa näkyä huimasti. Hirveästi muuta Agrassa ei sitten oikein ollutkaan; parit näyttävät monumentit ja linnoitus, joita löytyi myöhemmistäkin kohteistani kyllästymiseen asti. Kaupungin kadut Taj Mahalin lähellä, missä kohtuuhintainen hotellinikin sijaitsi, olivat kyllä sinänsä mielenkiintoinen kapeiden mutkittelevien väylien muodostama labyrintti.

Ajankohta oli tälle käynnille hyvä, sillä turistien suhteen elettiin hiljaista kautta; jonotella ei tarvinnut missään. Hinnoista sen verran, että suhteessa hintatasoon kallista oli: Taj Mahal esim. ulkomaalaiselle 500 rupiaa (5,9€), ja halpa hotellini 900 rupiaa/yö (10,6€). Vertailun vuoksi, myöhemmin selvisin hotelleissa enimmäkseen noin kolmellasadalla rupialla. Olin alun perin varannut täällä oloon neljä yötä, mutta lähdinkin sitten nähtävyydet nähtyäni jo päivää aiemmin eteenpäin.

Näistä toinen toistaan suuremmista äänitorvista päivittäiset rukoukset
raikaa niin, että varmaan muidenkin uskontokuntien jumalat ne kuulee...

Pakollinen kuva 1.

Lisää kuvia:

Teknisiä ongelmia

Mikäli jo ehdit ihmetellä, miksei jo mainitusta matkailusta tihku kuvia, tietoiskuja tai ylipäänsä mitään mistään muustakaan aiheesta, syyt viivästykseen ovat tässä:

 1. Matkan päällä olessa ja noinkin intensiivisellä tahdilla kaupunkeja vaihdellessa halusin käyttää aikani ennemmin kohteiden tutkimiseen, kuin koneen ääressä niistä raportoimiseen.

 2. Bangaloreen palattuani ehdin lataamaan kuvat koneelleni ja tyhjäämään kameran, mutta en juuri muuta, kunnes vanhan kannettavani kovalevy päätti pyörähtää viimeisen kierroksensa.

Tässä menee nyt siis hetki näiden teknisten ongelmien ratkomiseen (tietokonetta vaativien kouluhommien kasautuessa), mutta ainakin osa kuvista tulee tänne toivottavasti piakkoin päätymään, mistä nyt sattuu varmuuskopiota löytymään. Tähän mennessä olen onnistunut hommaamaan ensiavuksi luentokäyttöön ja tulevaan matkailuun paremmin soveltuvan halvahkon minikannettavan - jonka toimitusaika yllätti positiivisesti: noin 30h nettikaupassa tilaamisesta paketti oli tuotu tuhannen kilometrin päästä Mumbaista kotiovelle - mutta tämän kuvankäsittelykyvyt ovat vielä kokematta.

Tuo matka kuitenkin oli aivan huikea kokemus. Yksin reissaamisessa on toki huonotkin puolensa, mutta kaikkiaan koen noiden parin viikon aikana oppineeni hyvinkin paljon uutta paitsi Intiasta ja intialaisista, myös itsestäni. Oppia tuli niin hyvässä kuin pahassa, mutta koska ikävät tapahtumat voi ajatella loistaviksi mahdollisuuksiksi oppia ja kehittyä, ei huonoja kokemuksia sinänsä olekaan. Intia on kieltämättä edelleen minulle melko käsittämätön ja ristiriitainen paikka, ehkä jopa aiempaa enemmän sellainen. Koitan silti jaella näitä ymmärryksen hippusia tulevissa päivityksissä, kunhan pääsen mainituissa haasteissa eteenpäin.

Tutkimusmatka Rajasthaniin - bussiajelua

Päätin lähteä heti tilaisuuden tullen tutkimusmatkailemaan muualle Intiaan, ja tilaisuus tällaiseen kahden viikon reissuun tulikin jo nyt kuukauden verran Bangaloressa pyörittyäni. Päätin suunnata ensimmäisenä Pohjois-Intiaan halkomaan Rajasthanin osavaltiota, reittinä kutakuinkin  Agra (Uttar Pradeshin puolella) - Jaipur - Pushkar - Jodhpur - Udaipur (kartta). Jos mietit miksi, kirjoita Rajasthan Googlen kuvahakuun. ;)

Järkeviä lentoja ei Bangaloresta Agraan juuri ollut, joten varasin lennon Delhiin ja majoituksen Agrasta, ajatuksena etsiä sitten paikan päällä juna tai bussi tälle välille. Eräästä Delhin kentän matkailijainfokojusta neuvottiin ottamaan bussi, koska junalippuja voi olla vaikea saada. Lähdin siis paikallisbussilla neuvotulle asemalle, jolta taas uudella bussilla toiselle asemalle, koska tämä ensimmäinen ei tietenkään ollut oikea. Seuraavassa paikassa olin jo sen tyyppisellä alueella, missä tämänkaltaisen silmiinpistävän blondin laadukkaine rinkkoineen ja hieman liian siisteine vaatteineen ei ehkä pitäisi kulkea - ainakaan paikallisten huvittuneesta osoittelusta päätellen - mutta lopulta se bussi kuitenkin löytyi.

Selkeästi kaukoliikenteen kulkupeli.

Matkaan Delhistä Agran hotellille meni sellaiset yhdeksän tuntia (vähän ekstraa mm. koska menin vahingossa pysäkin verran Agrasta ohi). Matkan näkymistä ja kuvaamisesta: 1) on paljon asioita, joista ehkä joku haluaisi kuvia nähdä (ja kauhistella), mutta minä en kehtaa, saati haluakaan niitä ikuistaa. 2) On myös tilanteita ja kohteita, joita haluaisin kuvata, mutta en uskalla ottaa kalliin näköistä kameraani esiin. 3) Usein koen, etten sosiaalisista syistä halua leimautua turistiksi kamerani kanssa (ihan kuin onnistuisin siinä täällä jotain hämäämään, tyypillisesti ainoana valkoisena). 4) Liikkuvasta bussista on vaikeahkoa ehtiä mielenkiintoisia kohteita kuvaamaan, vaikka sattuisikin istumaan ison avoimen ikkunan vieressä. Alla kuitenkin niitä mukavampia maisemia ja näkymiä.

Lisää kuvia:

Kielenkäytöstä

Intiassahan puhutaan virallisena kielenä hindiä ja koulukielenä englantia, minkä lisäksi on vielä parisenkymmentä paikalliskieltä, joista täällä Karnatakan alueella puhutaan kannadaa. Englanti tietenkin on ainoa, mitä niistä itse puhun, ja sen osaaminen onkin täällä keskimäärin suhteellisen hyvää. Tämä riippuu kuitenkin keskustelukumppanin koulutustasosta - josta tuntuu riippuvan myös tuon hieman hupaisankin aksentin epäselvyys.

Koulumaailmassa ihmisten ymmärtäminen on suhteellisen helppoa, ja koska eri puolilta Intiaa tulevat eivät ymmärrä myöskään toistensa paikalliskieliä, opiskelijat puhuvat pääasiassa englantia. Mikä on mun kannalta tosi kiva. Niissä piireissä olen jopa huomannut, että kerrankin ei tarvitse alkaa puhumaan tahallaan huonompaa, yksinkertaistettua englantia, vaan oudommatkin sanat tunnetaan. Tästä on ollut jopa vähän totuttelemista irti, sillä monin paikoin Euroopassaakaan ei näin tunnu olevan.

Kadunmiehet, kauppiaat ja kuskit ovatkin sitten välillä hankalampia ymmärrettäviä, eivätkä he aina tietenkään englantia osaakaan. Kuitenkin tutuiksi arvaamiaan sanoja painottamalla, elekieltä käyttämällä ja muita tulkiksi kysymällä pärjää aina. Avun kyseleminen muutenkin on täällä monimutkaisissa ja ihmistäyteisissä ympäristöissä normaalia; riksakuskikin saattaa pysähtyä kymmenkunta kertaa matkan aikana kyselemään jalankulkijoilta neuvoja, liikenne ja kaupunkisuunnittelu kun nyt vaikuttaa olevan vähän mitä sattuu.

Joka tapauksessa lausahdus: "I'm sorry, could you repeat?" tulee lausuttua päivittäin kerran, jos toisenkin.

Tältä rakennusväeltä en ehkä saisi ymmärtämääni vastausta ihan noin vain.

Hänellehän tarvitsee periaatteessa saada vain määränpää ymmärretyksi;
vaikka sinänsä tarkka osoitekaan ei aina auta niin hyvin kuin sitä luulisi.

---

P.S.
Kielistä puheen ollen; kitaraselibaattini päättyi viimein eilen, kun sain lopulta ostetuksi uuden! Ikävä alkoikin poltella jo kovasti. :)

Lähistön naapureita

Suomalaisiahan aina (itse) kehutaan luonnonläheiseksi väeksi, mutta toisinaan nyt tuntuu että täällä ollaan vielä askelta pidemmälle. Kaupunkialueellakin kadut vilisee lehmiä, koiria, vauhtiraidallisia palmuoravia (jotka muuten pitää hemmetinmoista vinkunaa ikkunan takana), jokseenkin muitakin jyrsijöitä, ja haukkojakin lentelee taivaalla runsaasti. Rakennuksissa on pääsääntöisesti ikkunat tietenkin auki, ja kylppäritkin saattaa vihertää suomalaisia enemmän. ;)

Lisää kuvia:

Uusi koti

Noniin, johan täällä on pari viikkoa paikalliseen menoon totuteltu mitään jakamatta, vaikka varovaisesti puoliksi ehkä mitään lupaamatta tulin joillekin jotain blogin tapaista ääneen ajatelleeksi. Koitetaan nyt sitten.

Jouduin ottamaan lyhyen varoajan takia tulolentoni kahdella vaihdolla, jolloin matkaan meni lähestulkoon kutakuinkin 24h. Pientä kommellusta matkaan mahtui, mutta lopulta kuitenkin selvisin Bangaloren aseman ovesta ulos kaikkine tavaroineni (pientä saapumismuodollisuuksissa auttaneen laukkupojan lahjomispalkkiota lukuunottamatta) ja oven ulkopuolella odottikin jo koulun kuski valmiina kyyditsemään minut asunnolle, joka tulisi olemaan kotini seuraavat 9,5kk. Tänä aamuyönä matkan päätteeksi olin tietenkin niin väsynyt, etten juuri asuntoa tai sen ympäristöä kiinnipainuvien silmäluomien raosta nähnyt, mutta sunnuntaiaamuun herättyäni totesin "Paying Guest" -asuntoni puitteet tällaisiksi:

Puitteet on karuhkot pelkistyneisyydessään, mutta ilmeisesti opiskelija-asunnot
on tavallisesti huomattavasti epämääräisempiä, kävi siis tuuri.
Suihkua ei tietenkään ole, ämpäripesulla mennään.

Jonkinasteinen pelkällä jääkaapilla, lavuaarilla ja juomavesikanisterilla varustettu keittiökin löytyy, mutta eipä sille juuri tarvetta ole - asunnolle tuotavat aamiainen ja illallinen sekä arkisin koululle tuotava lounas kuuluvat vuokraan (kolmasosa halvan helsinkiläisyksiön vuokrasta) siinä missä päivittäinen siivous ja vaatteiden pesukin!

Näkymä huoneen parvekkeelta takana olevaan puistoon.

Hetken siinä ihmeteltyäni tämä lounas tuotiinkin jo, ja vuokraisäntä Ajit lupasi näyttää hieman ympäristöä syötyäni. Huomasin päätyneeni siinä aamuyöllä syrjäkylään melko kauas kaupungin keskustasta, mutta koulu löytyykin siksi noin vartin kävelymatkan päästä (Bangaloren keskustaan on noin 18km). Kauppoja löytyy läheltä, mutta ne eivät suinkaan ole ihan sellaisia, kuin mihin länsimaalainen on tottunut. Jossain etäämmällä voi olla ehkä markettejakin, mutta täältä löytyy lähinnä näitä sekalaisia "kyläkauppoja" toisensa perään.

Dairy Cross - "Here, on this street, you find everything you need!"

P.S.