Aloitin tämänkertaisen reissuni siis
Kolkatasta (ent. Calcutta) sieltä kotoisin olevien kurssikavereiden suosituksesta, mainostivat erityisen hyväksi paikaksi
Durga Puja -juhlapyhien aikaan. Pääasia tuolla käynnilläni lopulta olikin sitten juhlaan kuuluvilla upeilla, keskenään kilpailevilla
puja pandaleilla kiertely ja juhlatunnelmasta nauttiminen - vaikka eräs
sykloni pyrkikin sitä hieman latistamaan. Avuksi ja seuraksi näille kiertelyille löytyi hotellini läheisellä Sudder streetillä asustava Shown (alla kuvassa etummaisena) kavereineen, ja pari muuta matkailijaa, kuten irlantilainen Aaron (kuvassa se vaalea, yllättäen).
Kaupungin nähtävyyksiä ei tullut Durga Pujan ansiosta juurikaan kierreltyä, mutta pääkohteita sai saapumispäivän kävelylenkillä jossain määrin kartoitettua. Näitä siis mm. kuningatar Victorian muistomerkki, pyhän Paavalin katedraali, Park street, keskuspuisto jonka nimeä en nyt muista, ja Howrahin päärautatieaseman kylkeen johtava silta.
 |
Victoria memorial. Näyttävä muistomerkki, jota ympäröi suuri aidattu puistoalue.
Peremmälllä en tullut käyneeksi, kun tuolla kertaa sulkemisaika oli käsillä ja
myöhemmät päivät menivät muissa merkeissä. |
 |
Howrahin silta. Kolkatalle leimallisesti kadut täyttyvät näistä keltaisista
Hindustan Ambassador -takseista, mikä länsimaalaisen silmin toi
kaupunkiin hauskaa retrotunnelmaa. |
 |
Kolkatasta löytyy myös Intian kaupungeille
epätyypillisesti suuri keskuspuisto. |
lisää kuvia:
Kadut olivat juhlavalaistuksessa joka puolella kaupunkia.
 |
Missä vain pojat havaitsevat valkoisen turistin, erityisesti kameran kanssa,
show lähtee käyntiin. |
Vihannesbasaari, joka oli poikkeuksellisesti sisätiloissa.
 |
| Shown ja uudet vaatteet, kuten Dasaran perinteisiin kuuluu. |
 |
Tämäntapaiselta vaatimattomammat puja pandal
-installaatiot kaupungilla näyttivät ulkoapäin. |
 |
| Tämänlaiselta sitten ne panostetummat. |
 |
| Festarikatutunnelmaa parin suuremman pandalin välillä. |
 |
| Kameran värinkäsittelykyky ei meinannut riittää kestämään tätä happoisuutta. |
 |
Myöhään valvomisten aiheuttamien myöhään nukkumisten jälkeiset kahvit/-teet
tuli monesti nautittua Shown isän pyörittämältä Sudder streetin kojulta;
toisinaan sen tarjoaman sateensuojan kannustamana - |
 |
vettä nimittäin välillä tuli aika reippaasti, Suomessakin uutisoidun
voimakkaan syklonin vaikutuksesta. Kolkatassa asti ei kuitenkaan
tainnut sateista suurempia onnettomuuksia aiheutua. |
Sateensuojaa sai näistä pandaleista, mutta niissä kameransa paljastettuaansaattoi samalla törmätä useisiin innokkaisiin poseeraajiin.
 |
| kieltämättä.. |
 |
| Olihan niissä sateissa esteettisiä positiivisiakin puolia. |
 |
| "Sir, one photo, ok?" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti