Kaupungissa ei sinänsä hirveästi tekemistä ja näkemistä tuntunut olevan, joten pari päivää oli riittävästi (tosin oli mm. joitain kehuttuja kokkauskursseja turisteille, joihin olisin ehkä halunnut ehtiä ;). Lähinnä kaupungilla on muiden alueen kaupunkien tapaan linnoitus - joka oli sinänsä mielenkiintoinen, ellei ole jo matkatessa hieman kyllästynyt vierailemaan sellaisissa kerta toisensa jälkeen - ja kellotornia ympäröivä torialue. Sieltä löytääkin sitten kankaita, huiveja ym. sekä mausteita, mistä Jodhpur on ilmeisesti tunnettu. Lisäksi hintataso vaikutti olevan selkeästi näitä edellisiä kaupunkeja alhaisempi, joten shoppailupaikaksi se on ihan oivallinen kaupunki.
![]() |
| Neljäsosa mainitusta, ristinmallisesta torista; kuva otettu kellotornin tasanteelta. |
![]() |
| Tätä herraa nähtävästi kiinnosti lähinnä rannekorujen myynti. |
Lisää kuvia:


