Rajasthan: Jaipur

Jaipuriin saavuin Agrasta aikaisella aamujunalla, jotten haaskaisi aikaa istumalla junassa päivän parhaaseen aikaan. Matka taisi olla noin 5-10 am (täällä käytetään 12h kelloa), ja sujui aikalailla ongelmitta. Edellisestä siirtymästä oppineena käytin tällä kertaa kännykkäni gps-karttaa ja muilta kyselyä varmistaakseni, että osaan jäädä ajoissa pois. Jaipurissa heti junasta astuttuani tietenkin perinteiseen tapaan riksakuskit tulivat kilpaa tarjoamaan apuaan hotellille löytääkseni, ja tällaiseen tarjoukseen tartuinkin. Nuo kyydit ovat sen verran halpoja, ettei maksa vaivaa alkaa kävellen seikkailemaan oudossa kaupungissa kaikkien kantamusten kanssa. Tällä kertaa kuitenkin satuin kohtaamaan tavallista mukavamman ja hyvää englantia puhuvan kuskin, joka matkan aikana myös esitteli vihkoansa täynnä yltiöpositiivista palautetta muilta matkaajilta ympäri maailmaa. Kaveri nimittäin tarjoutui myös oppaaksi kaupungin esittelyyn, mikä sinänsä lyhyillä parin päivän käynneillä on kieltämättä kätevää, kun kuskiakin tarvitaan usein. Yleensä haluan olla tällaisista sopimuksista vapaa, mutta ajattelin nyt tällä kertaa antaa Mohammadille mahdollisuuden.

En oikeastaan ole ihan varma, mikä monista luokista tämä lopulta oli.
Ei ainakaan myöhemmin suosimani yleinen ja halpa sleeper, ehkä hieman "parempi".

Jälkikäteen ajatellen mielipiteeni tuosta ratkaisusta ovat ristiriitaiset, mutta hyvä kokemus se oli. Mohammad - jonka samannimiseksi esittäytyneen pikkuveljen kanssa ajelin pari seuraavaa päivää - tuli vieneeksi minua niin tavallisille nähtävyyksille, kuin epätyypillisempiin ja vähemmän turistisiin, mielenkiintoisiin paikkoihin. Velipoika oli nuori ja rento kaveri, jonka kanssa myös parit oluset tuli otettua, ja joka jopa kutsui minut pariin kertaan kotiinsa illallistamaan perheensä kanssa. Niin ja yhtenä päivänä seuraksi riksakuskikaverinsa häihin n. 100km päähän, muslimivaltaiseen pikkukylään Sikarin lähistöllä. Tämän menon varjolla kylläkin osa päänähtävyyksistä jäi ajanpuutteessa näkemättä, mutta kyllä siihen kohteissa juoksenteluun alkoikin nopeasti kyllästymään.

"Vaaleanpunainen kaupunki" -nimitys lienee hieman harhaanjohtava, ottaen
huomioon, että alueen väri on enemmänkin oranssi, ja sekin vain eturivissä..  

Lisää kuvia:

Agra ja Fatehpur Sikri (Uttar Pradesh)

Noniin, ehkä nyt on hiljalleen aika saada niitä matkakuvia tänne, alkaa nimittäin seuraava kolmeviikkoinen matkailumahdollisuuskin jo lähestyä... Ensimmäinen kohteenihan oli Agra, kaupunki joka on tunnettu lähinnä Taj Mahalista. Tuo loistelias mogulin vaimon hauta oli kyllä pramea ilmestys - vaikkakin läheltä nähtynä yllättävän pieni, komea lähestyminen porttien ja puistojen läpi kun korostaa näkyä huimasti. Hirveästi muuta Agrassa ei sitten oikein ollutkaan; parit näyttävät monumentit ja linnoitus, joita löytyi myöhemmistäkin kohteistani kyllästymiseen asti. Kaupungin kadut Taj Mahalin lähellä, missä kohtuuhintainen hotellinikin sijaitsi, olivat kyllä sinänsä mielenkiintoinen kapeiden mutkittelevien väylien muodostama labyrintti.

Ajankohta oli tälle käynnille hyvä, sillä turistien suhteen elettiin hiljaista kautta; jonotella ei tarvinnut missään. Hinnoista sen verran, että suhteessa hintatasoon kallista oli: Taj Mahal esim. ulkomaalaiselle 500 rupiaa (5,9€), ja halpa hotellini 900 rupiaa/yö (10,6€). Vertailun vuoksi, myöhemmin selvisin hotelleissa enimmäkseen noin kolmellasadalla rupialla. Olin alun perin varannut täällä oloon neljä yötä, mutta lähdinkin sitten nähtävyydet nähtyäni jo päivää aiemmin eteenpäin.

Näistä toinen toistaan suuremmista äänitorvista päivittäiset rukoukset
raikaa niin, että varmaan muidenkin uskontokuntien jumalat ne kuulee...

Pakollinen kuva 1.

Lisää kuvia:

Teknisiä ongelmia

Mikäli jo ehdit ihmetellä, miksei jo mainitusta matkailusta tihku kuvia, tietoiskuja tai ylipäänsä mitään mistään muustakaan aiheesta, syyt viivästykseen ovat tässä:

 1. Matkan päällä olessa ja noinkin intensiivisellä tahdilla kaupunkeja vaihdellessa halusin käyttää aikani ennemmin kohteiden tutkimiseen, kuin koneen ääressä niistä raportoimiseen.

 2. Bangaloreen palattuani ehdin lataamaan kuvat koneelleni ja tyhjäämään kameran, mutta en juuri muuta, kunnes vanhan kannettavani kovalevy päätti pyörähtää viimeisen kierroksensa.

Tässä menee nyt siis hetki näiden teknisten ongelmien ratkomiseen (tietokonetta vaativien kouluhommien kasautuessa), mutta ainakin osa kuvista tulee tänne toivottavasti piakkoin päätymään, mistä nyt sattuu varmuuskopiota löytymään. Tähän mennessä olen onnistunut hommaamaan ensiavuksi luentokäyttöön ja tulevaan matkailuun paremmin soveltuvan halvahkon minikannettavan - jonka toimitusaika yllätti positiivisesti: noin 30h nettikaupassa tilaamisesta paketti oli tuotu tuhannen kilometrin päästä Mumbaista kotiovelle - mutta tämän kuvankäsittelykyvyt ovat vielä kokematta.

Tuo matka kuitenkin oli aivan huikea kokemus. Yksin reissaamisessa on toki huonotkin puolensa, mutta kaikkiaan koen noiden parin viikon aikana oppineeni hyvinkin paljon uutta paitsi Intiasta ja intialaisista, myös itsestäni. Oppia tuli niin hyvässä kuin pahassa, mutta koska ikävät tapahtumat voi ajatella loistaviksi mahdollisuuksiksi oppia ja kehittyä, ei huonoja kokemuksia sinänsä olekaan. Intia on kieltämättä edelleen minulle melko käsittämätön ja ristiriitainen paikka, ehkä jopa aiempaa enemmän sellainen. Koitan silti jaella näitä ymmärryksen hippusia tulevissa päivityksissä, kunhan pääsen mainituissa haasteissa eteenpäin.

Tutkimusmatka Rajasthaniin - bussiajelua

Päätin lähteä heti tilaisuuden tullen tutkimusmatkailemaan muualle Intiaan, ja tilaisuus tällaiseen kahden viikon reissuun tulikin jo nyt kuukauden verran Bangaloressa pyörittyäni. Päätin suunnata ensimmäisenä Pohjois-Intiaan halkomaan Rajasthanin osavaltiota, reittinä kutakuinkin  Agra (Uttar Pradeshin puolella) - Jaipur - Pushkar - Jodhpur - Udaipur (kartta). Jos mietit miksi, kirjoita Rajasthan Googlen kuvahakuun. ;)

Järkeviä lentoja ei Bangaloresta Agraan juuri ollut, joten varasin lennon Delhiin ja majoituksen Agrasta, ajatuksena etsiä sitten paikan päällä juna tai bussi tälle välille. Eräästä Delhin kentän matkailijainfokojusta neuvottiin ottamaan bussi, koska junalippuja voi olla vaikea saada. Lähdin siis paikallisbussilla neuvotulle asemalle, jolta taas uudella bussilla toiselle asemalle, koska tämä ensimmäinen ei tietenkään ollut oikea. Seuraavassa paikassa olin jo sen tyyppisellä alueella, missä tämänkaltaisen silmiinpistävän blondin laadukkaine rinkkoineen ja hieman liian siisteine vaatteineen ei ehkä pitäisi kulkea - ainakaan paikallisten huvittuneesta osoittelusta päätellen - mutta lopulta se bussi kuitenkin löytyi.

Selkeästi kaukoliikenteen kulkupeli.

Matkaan Delhistä Agran hotellille meni sellaiset yhdeksän tuntia (vähän ekstraa mm. koska menin vahingossa pysäkin verran Agrasta ohi). Matkan näkymistä ja kuvaamisesta: 1) on paljon asioita, joista ehkä joku haluaisi kuvia nähdä (ja kauhistella), mutta minä en kehtaa, saati haluakaan niitä ikuistaa. 2) On myös tilanteita ja kohteita, joita haluaisin kuvata, mutta en uskalla ottaa kalliin näköistä kameraani esiin. 3) Usein koen, etten sosiaalisista syistä halua leimautua turistiksi kamerani kanssa (ihan kuin onnistuisin siinä täällä jotain hämäämään, tyypillisesti ainoana valkoisena). 4) Liikkuvasta bussista on vaikeahkoa ehtiä mielenkiintoisia kohteita kuvaamaan, vaikka sattuisikin istumaan ison avoimen ikkunan vieressä. Alla kuitenkin niitä mukavampia maisemia ja näkymiä.

Lisää kuvia:

Kielenkäytöstä

Intiassahan puhutaan virallisena kielenä hindiä ja koulukielenä englantia, minkä lisäksi on vielä parisenkymmentä paikalliskieltä, joista täällä Karnatakan alueella puhutaan kannadaa. Englanti tietenkin on ainoa, mitä niistä itse puhun, ja sen osaaminen onkin täällä keskimäärin suhteellisen hyvää. Tämä riippuu kuitenkin keskustelukumppanin koulutustasosta - josta tuntuu riippuvan myös tuon hieman hupaisankin aksentin epäselvyys.

Koulumaailmassa ihmisten ymmärtäminen on suhteellisen helppoa, ja koska eri puolilta Intiaa tulevat eivät ymmärrä myöskään toistensa paikalliskieliä, opiskelijat puhuvat pääasiassa englantia. Mikä on mun kannalta tosi kiva. Niissä piireissä olen jopa huomannut, että kerrankin ei tarvitse alkaa puhumaan tahallaan huonompaa, yksinkertaistettua englantia, vaan oudommatkin sanat tunnetaan. Tästä on ollut jopa vähän totuttelemista irti, sillä monin paikoin Euroopassaakaan ei näin tunnu olevan.

Kadunmiehet, kauppiaat ja kuskit ovatkin sitten välillä hankalampia ymmärrettäviä, eivätkä he aina tietenkään englantia osaakaan. Kuitenkin tutuiksi arvaamiaan sanoja painottamalla, elekieltä käyttämällä ja muita tulkiksi kysymällä pärjää aina. Avun kyseleminen muutenkin on täällä monimutkaisissa ja ihmistäyteisissä ympäristöissä normaalia; riksakuskikin saattaa pysähtyä kymmenkunta kertaa matkan aikana kyselemään jalankulkijoilta neuvoja, liikenne ja kaupunkisuunnittelu kun nyt vaikuttaa olevan vähän mitä sattuu.

Joka tapauksessa lausahdus: "I'm sorry, could you repeat?" tulee lausuttua päivittäin kerran, jos toisenkin.

Tältä rakennusväeltä en ehkä saisi ymmärtämääni vastausta ihan noin vain.

Hänellehän tarvitsee periaatteessa saada vain määränpää ymmärretyksi;
vaikka sinänsä tarkka osoitekaan ei aina auta niin hyvin kuin sitä luulisi.

---

P.S.
Kielistä puheen ollen; kitaraselibaattini päättyi viimein eilen, kun sain lopulta ostetuksi uuden! Ikävä alkoikin poltella jo kovasti. :)

Lähistön naapureita

Suomalaisiahan aina (itse) kehutaan luonnonläheiseksi väeksi, mutta toisinaan nyt tuntuu että täällä ollaan vielä askelta pidemmälle. Kaupunkialueellakin kadut vilisee lehmiä, koiria, vauhtiraidallisia palmuoravia (jotka muuten pitää hemmetinmoista vinkunaa ikkunan takana), jokseenkin muitakin jyrsijöitä, ja haukkojakin lentelee taivaalla runsaasti. Rakennuksissa on pääsääntöisesti ikkunat tietenkin auki, ja kylppäritkin saattaa vihertää suomalaisia enemmän. ;)

Lisää kuvia:

Uusi koti

Noniin, johan täällä on pari viikkoa paikalliseen menoon totuteltu mitään jakamatta, vaikka varovaisesti puoliksi ehkä mitään lupaamatta tulin joillekin jotain blogin tapaista ääneen ajatelleeksi. Koitetaan nyt sitten.

Jouduin ottamaan lyhyen varoajan takia tulolentoni kahdella vaihdolla, jolloin matkaan meni lähestulkoon kutakuinkin 24h. Pientä kommellusta matkaan mahtui, mutta lopulta kuitenkin selvisin Bangaloren aseman ovesta ulos kaikkine tavaroineni (pientä saapumismuodollisuuksissa auttaneen laukkupojan lahjomispalkkiota lukuunottamatta) ja oven ulkopuolella odottikin jo koulun kuski valmiina kyyditsemään minut asunnolle, joka tulisi olemaan kotini seuraavat 9,5kk. Tänä aamuyönä matkan päätteeksi olin tietenkin niin väsynyt, etten juuri asuntoa tai sen ympäristöä kiinnipainuvien silmäluomien raosta nähnyt, mutta sunnuntaiaamuun herättyäni totesin "Paying Guest" -asuntoni puitteet tällaisiksi:

Puitteet on karuhkot pelkistyneisyydessään, mutta ilmeisesti opiskelija-asunnot
on tavallisesti huomattavasti epämääräisempiä, kävi siis tuuri.
Suihkua ei tietenkään ole, ämpäripesulla mennään.

Jonkinasteinen pelkällä jääkaapilla, lavuaarilla ja juomavesikanisterilla varustettu keittiökin löytyy, mutta eipä sille juuri tarvetta ole - asunnolle tuotavat aamiainen ja illallinen sekä arkisin koululle tuotava lounas kuuluvat vuokraan (kolmasosa halvan helsinkiläisyksiön vuokrasta) siinä missä päivittäinen siivous ja vaatteiden pesukin!

Näkymä huoneen parvekkeelta takana olevaan puistoon.

Hetken siinä ihmeteltyäni tämä lounas tuotiinkin jo, ja vuokraisäntä Ajit lupasi näyttää hieman ympäristöä syötyäni. Huomasin päätyneeni siinä aamuyöllä syrjäkylään melko kauas kaupungin keskustasta, mutta koulu löytyykin siksi noin vartin kävelymatkan päästä (Bangaloren keskustaan on noin 18km). Kauppoja löytyy läheltä, mutta ne eivät suinkaan ole ihan sellaisia, kuin mihin länsimaalainen on tottunut. Jossain etäämmällä voi olla ehkä markettejakin, mutta täältä löytyy lähinnä näitä sekalaisia "kyläkauppoja" toisensa perään.

Dairy Cross - "Here, on this street, you find everything you need!"

P.S.