Tutkimusmatka Rajasthaniin - bussiajelua

Päätin lähteä heti tilaisuuden tullen tutkimusmatkailemaan muualle Intiaan, ja tilaisuus tällaiseen kahden viikon reissuun tulikin jo nyt kuukauden verran Bangaloressa pyörittyäni. Päätin suunnata ensimmäisenä Pohjois-Intiaan halkomaan Rajasthanin osavaltiota, reittinä kutakuinkin  Agra (Uttar Pradeshin puolella) - Jaipur - Pushkar - Jodhpur - Udaipur (kartta). Jos mietit miksi, kirjoita Rajasthan Googlen kuvahakuun. ;)

Järkeviä lentoja ei Bangaloresta Agraan juuri ollut, joten varasin lennon Delhiin ja majoituksen Agrasta, ajatuksena etsiä sitten paikan päällä juna tai bussi tälle välille. Eräästä Delhin kentän matkailijainfokojusta neuvottiin ottamaan bussi, koska junalippuja voi olla vaikea saada. Lähdin siis paikallisbussilla neuvotulle asemalle, jolta taas uudella bussilla toiselle asemalle, koska tämä ensimmäinen ei tietenkään ollut oikea. Seuraavassa paikassa olin jo sen tyyppisellä alueella, missä tämänkaltaisen silmiinpistävän blondin laadukkaine rinkkoineen ja hieman liian siisteine vaatteineen ei ehkä pitäisi kulkea - ainakaan paikallisten huvittuneesta osoittelusta päätellen - mutta lopulta se bussi kuitenkin löytyi.

Selkeästi kaukoliikenteen kulkupeli.

Matkaan Delhistä Agran hotellille meni sellaiset yhdeksän tuntia (vähän ekstraa mm. koska menin vahingossa pysäkin verran Agrasta ohi). Matkan näkymistä ja kuvaamisesta: 1) on paljon asioita, joista ehkä joku haluaisi kuvia nähdä (ja kauhistella), mutta minä en kehtaa, saati haluakaan niitä ikuistaa. 2) On myös tilanteita ja kohteita, joita haluaisin kuvata, mutta en uskalla ottaa kalliin näköistä kameraani esiin. 3) Usein koen, etten sosiaalisista syistä halua leimautua turistiksi kamerani kanssa (ihan kuin onnistuisin siinä täällä jotain hämäämään, tyypillisesti ainoana valkoisena). 4) Liikkuvasta bussista on vaikeahkoa ehtiä mielenkiintoisia kohteita kuvaamaan, vaikka sattuisikin istumaan ison avoimen ikkunan vieressä. Alla kuitenkin niitä mukavampia maisemia ja näkymiä.

Lisää kuvia:

Kielenkäytöstä

Intiassahan puhutaan virallisena kielenä hindiä ja koulukielenä englantia, minkä lisäksi on vielä parisenkymmentä paikalliskieltä, joista täällä Karnatakan alueella puhutaan kannadaa. Englanti tietenkin on ainoa, mitä niistä itse puhun, ja sen osaaminen onkin täällä keskimäärin suhteellisen hyvää. Tämä riippuu kuitenkin keskustelukumppanin koulutustasosta - josta tuntuu riippuvan myös tuon hieman hupaisankin aksentin epäselvyys.

Koulumaailmassa ihmisten ymmärtäminen on suhteellisen helppoa, ja koska eri puolilta Intiaa tulevat eivät ymmärrä myöskään toistensa paikalliskieliä, opiskelijat puhuvat pääasiassa englantia. Mikä on mun kannalta tosi kiva. Niissä piireissä olen jopa huomannut, että kerrankin ei tarvitse alkaa puhumaan tahallaan huonompaa, yksinkertaistettua englantia, vaan oudommatkin sanat tunnetaan. Tästä on ollut jopa vähän totuttelemista irti, sillä monin paikoin Euroopassaakaan ei näin tunnu olevan.

Kadunmiehet, kauppiaat ja kuskit ovatkin sitten välillä hankalampia ymmärrettäviä, eivätkä he aina tietenkään englantia osaakaan. Kuitenkin tutuiksi arvaamiaan sanoja painottamalla, elekieltä käyttämällä ja muita tulkiksi kysymällä pärjää aina. Avun kyseleminen muutenkin on täällä monimutkaisissa ja ihmistäyteisissä ympäristöissä normaalia; riksakuskikin saattaa pysähtyä kymmenkunta kertaa matkan aikana kyselemään jalankulkijoilta neuvoja, liikenne ja kaupunkisuunnittelu kun nyt vaikuttaa olevan vähän mitä sattuu.

Joka tapauksessa lausahdus: "I'm sorry, could you repeat?" tulee lausuttua päivittäin kerran, jos toisenkin.

Tältä rakennusväeltä en ehkä saisi ymmärtämääni vastausta ihan noin vain.

Hänellehän tarvitsee periaatteessa saada vain määränpää ymmärretyksi;
vaikka sinänsä tarkka osoitekaan ei aina auta niin hyvin kuin sitä luulisi.

---

P.S.
Kielistä puheen ollen; kitaraselibaattini päättyi viimein eilen, kun sain lopulta ostetuksi uuden! Ikävä alkoikin poltella jo kovasti. :)

Lähistön naapureita

Suomalaisiahan aina (itse) kehutaan luonnonläheiseksi väeksi, mutta toisinaan nyt tuntuu että täällä ollaan vielä askelta pidemmälle. Kaupunkialueellakin kadut vilisee lehmiä, koiria, vauhtiraidallisia palmuoravia (jotka muuten pitää hemmetinmoista vinkunaa ikkunan takana), jokseenkin muitakin jyrsijöitä, ja haukkojakin lentelee taivaalla runsaasti. Rakennuksissa on pääsääntöisesti ikkunat tietenkin auki, ja kylppäritkin saattaa vihertää suomalaisia enemmän. ;)

Lisää kuvia:

Uusi koti

Noniin, johan täällä on pari viikkoa paikalliseen menoon totuteltu mitään jakamatta, vaikka varovaisesti puoliksi ehkä mitään lupaamatta tulin joillekin jotain blogin tapaista ääneen ajatelleeksi. Koitetaan nyt sitten.

Jouduin ottamaan lyhyen varoajan takia tulolentoni kahdella vaihdolla, jolloin matkaan meni lähestulkoon kutakuinkin 24h. Pientä kommellusta matkaan mahtui, mutta lopulta kuitenkin selvisin Bangaloren aseman ovesta ulos kaikkine tavaroineni (pientä saapumismuodollisuuksissa auttaneen laukkupojan lahjomispalkkiota lukuunottamatta) ja oven ulkopuolella odottikin jo koulun kuski valmiina kyyditsemään minut asunnolle, joka tulisi olemaan kotini seuraavat 9,5kk. Tänä aamuyönä matkan päätteeksi olin tietenkin niin väsynyt, etten juuri asuntoa tai sen ympäristöä kiinnipainuvien silmäluomien raosta nähnyt, mutta sunnuntaiaamuun herättyäni totesin "Paying Guest" -asuntoni puitteet tällaisiksi:

Puitteet on karuhkot pelkistyneisyydessään, mutta ilmeisesti opiskelija-asunnot
on tavallisesti huomattavasti epämääräisempiä, kävi siis tuuri.
Suihkua ei tietenkään ole, ämpäripesulla mennään.

Jonkinasteinen pelkällä jääkaapilla, lavuaarilla ja juomavesikanisterilla varustettu keittiökin löytyy, mutta eipä sille juuri tarvetta ole - asunnolle tuotavat aamiainen ja illallinen sekä arkisin koululle tuotava lounas kuuluvat vuokraan (kolmasosa halvan helsinkiläisyksiön vuokrasta) siinä missä päivittäinen siivous ja vaatteiden pesukin!

Näkymä huoneen parvekkeelta takana olevaan puistoon.

Hetken siinä ihmeteltyäni tämä lounas tuotiinkin jo, ja vuokraisäntä Ajit lupasi näyttää hieman ympäristöä syötyäni. Huomasin päätyneeni siinä aamuyöllä syrjäkylään melko kauas kaupungin keskustasta, mutta koulu löytyykin siksi noin vartin kävelymatkan päästä (Bangaloren keskustaan on noin 18km). Kauppoja löytyy läheltä, mutta ne eivät suinkaan ole ihan sellaisia, kuin mihin länsimaalainen on tottunut. Jossain etäämmällä voi olla ehkä markettejakin, mutta täältä löytyy lähinnä näitä sekalaisia "kyläkauppoja" toisensa perään.

Dairy Cross - "Here, on this street, you find everything you need!"

P.S.